Jukka Westermarck Tiede edellä

5 toimenpidettä parempaan tiedepolitiikkaan

Esittäessäni julkista kritiikkiä nykyisestä yliopisto -ja tiedepolitiikasta (esim. , minulta on usein kysytty, että mitä sitten tekisin toisin, jos saisin päättää. Vastauksena näihin kysymyksiin esitän tässä listan toimenpiteistä joilla parhaan käsitykseni mukaan olisi merkittävä vaikutus tieteen toimintaedellytyksiin Suomessa, ja sitä kautta yhteiskunnan osaamistasoon ja kilpailukykyyn. Suurin osa ehdotuksistani ei perustu merkittävään rahoituksen lisäämiseen, vaan pyrkivät ennen kaikkea edustamaan hyvää tiedepolitiikkaa. 

 

1. Tiede -ja innovaatioministeriön perustaminen

Suomen tieteen taso on laskenut jo vuosia verrattuna OECD kilpailijamaihin. Tärkeimpiä tähän kehitykseen johtavia syitä on nykyisten ministeriöiden, ja varsinkin opetus -ja kulttuuriministeriön  kykenemättömyys tehdä ratkaisuja jotka oikeasti parantaisivat tutkimus ja innovaatioympäristöä. Suuri joukko johtavia Suomalaisia tiedemiehiä ja naisia ovat jo useasti esittäneet että paras tapa ratkaista ongelma olisi perustaa tiede -ja innovaatioministeriö jossa työskentelee tiedeministeri ja tiedeasiantuntijoita, joilla on omakohtaista käsitystä siitä miten nykyaikaista tiedettä ja tuotekehitystä, sekä tieteen kaupallistamista tehdään. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että tiedepolitiikan tekotapaa pitäisi muuttaa, vaan myös hyvin pitkälle asenteesta ja mielikuvista. Jos sanat tiede ja innovaatio mainittaisiin joka kerta kun julkisuudessa puhuttaisiin ministeriön edesottamuksista, toisi tämä selkeästi myös yleisölle esille sen, että näitä asioita arvostetaan hallitustasolla. Lisäksi samalla tavalla kuin tieteen tekeminen, myös tiedepolitiikan ja tieteen toimintaedellytysten kehittäminen vaatii edes jonkin tasoista kiinnostusta aiheeseen; tai jopa intohimoa. On selvää, että tämänhetkisiltä opetusministeriltä tai OKM:n kansliapäälliköltä ei kiinnostusta löydy. Enemmänkin päinvastoin; sekä kansliapäällikön että opetusministerin lausunnoista, ja paimenkirjeistä, heijastuu lähes halveksunta, tai ainakin syvä epäluottamus yliopistoihin ja tieteentekijöihin. Tämä kaikki siis sen lisäksi että heillä ei minkäänlaista omaa kokemusta tai substanssiosaamista tieteen tekemisestä.

 

2. Korkeatasoisesta tieteestä palkitseminen

Merkittävä ongelma Suomalaisessa tiedepolitiikassa on se, että se palkitsee yliopistoja suoritusten määrästä eikä laadusta. Niin kauan kuin yliopistolle maksetaan vuoden surkeimmasta väitöskirjasta moninverroin enemmän kuin huipputasoisesta julkaisusta (esim. Nature, Science, NEJM), ei yliopistoilla käytännössä ole insentiivejä tukea korkeatasoista tutkimusta esimerkiksi takaamalla menestyneille tutkijoille ja tutkimusryhmille vakaata perusrahoitusta. Tähän epäsuhtaan kiinnitti huomiota myös professoriliiton uusi puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto (Akatiimi 2/2018) joka painotti sitä, että vaikka politiikot puhuvat yliopistojen kohdalla lähes aina vain koulutuksesta, tutkimus on yliopistojen suurin volyymi. Koska yliopistojen kannattaa korkeatasoisen tieteen sijasta tukea aloja joista on saatavilla matalilla kustannuksilla paljon tutkintosuorituksia, ei yliopistoissa tapahdu ns. luovan tuhon kautta luonnollista profiloitumista yliopistojen aidoille vahvuusalueille. Sen sijaan yliopistot poukkoilevat OKM:n kulloistenkin profiloitumisrahoituksen ehtojen perässä ja tekevät muutoksia jotka kuullostavat profiloinnilta, mutta eivät optimaalisesti tue korkeatasoista tutkimusta.

 

3. Urapolkujen vakiinnuttaminen

Edellisessä kohdassa esitetty johtaa myös siihen, että yliopistoilla ei ole insentiiviä kehittää vakavasti otettavia ja houkuttelevia urapolkuja nuorille itsenäistyville tutkijoille ja tutkimusryhmien vetäjille. On suorastaan hävettävää että nuorilla ulkomailta korkeatasoiset näytöt hankkineilla tutkijoilla ei muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ole Suomessa ennustettavaa urapolkua edes siinä tapauksessa että he pärjäisivät erinomaisesti esimerkiksi Suomen Akatemian tutkijatohtori tai Akatemiatutkija tehtävissä kotimaahan palattuaan. Tämän seurauksena tällä hetkellä on käynnissä ennätysmäinen brain-drain ulkomaille (esim. https://yle.fi/uutiset/3-9573653).  Viimeisin näistä tapauksista on eräs ulkomaille siirtynyt Helsingin yliopiston senioritutkija, joka on alansa kansainvälisiä kärkinimiä ja jonka viime vuosien julkaisutoiminta on maailman luokkaa, mutta jolle ei ensimmäisen määräaikaisen position jälkeen löytynyt yliopistosta rahoitusta vaikka hyvinkin yksinkertaisella laskutoimenpiteellä kävisi ilmi, että tällaiset huiput tuovat yliopistoihin rahoitusta huomattavasti enemmän kuin heidän palkkansa kustantaa.

 

Täten tärkeimpiä tiedepoliittisia toimenpiteitä olisi urapolkujen kehittäminen niin että tutkijan uralle lähtijä voisi edes jollakin varmuudella luottaa, että jos ammatissa pärjää niin edessä voi olla palkitseva ja edes suhteellisen ennakoitava ura. Tämän ongelman ratkaisu voisi olla hyvinkin yksinkertainen koska valtaosa aloittaa itsenäisen ryhmänjohtajan uransa Akatemiatutkijana. Ratkaisussa yliopiston allekirjoittaessa akatemiatutkijan (tai vastaavan) hakemukseen suostumuksen että ottavat määrärahan vastaan, niin samalla heidän tulisi sitoutua siihen että ko. henkilö rahoituksen saatuaan arvioidaan kauden loppuvaiheessa riippumattoman asiantuntijan paneelin toimesta sen suhteen pitäisikö hänelle luoda urapolku ko. yliopistossa. Tämä toimenpide laittaisi yliopistot miettimään miten ko. hakija sopii yliopiston vahvuusalueihin ja kuinka tutkija menestyessään voisi parhaiten tukea yliopiston tutkimuksen ja opetuksen kehittämistä. Tällä hetkellä allekirjoitetaan luonnollisesti kaikkien hakijoiden hakemukset koska yliopistot saavat niistä rahoitusta, mutta yliopistoilla ole mitään velvollisuutta huolehtia uran jatkosta. Tämän yksinkertaisen toimenpiteen edellytyksenä siis kuitenkin olisi kohdassa 2 esitetyn ongelmatiikan korjaaminen. Vasta sitten kun yliopistoja palkittaisiin laadusta, tulisi yliopistoille insentiivi pyrkiä rekrytoimaan mahdollisimman korkeatasoisia tutkijoita urapoluilleen.

 

4. Yliopistoindeksin palauttaminen

Kataisen hallitus jäädytti vuonna 2013 yliopistojen indeksikorotukset osana hallituksen säätöohjelmaa. Alun perin jäädyttäminen piti koskea vain kahta vuotta, mutta nykyhallitus on jatkanut sitä aina vuoteen 2020 asti. Kun samaan aikaan sekä yleinen kustannustaso nousee, että tieteellisissä julkaisuissa vaaditaan aina vain enemmän ja enemmän todistusaineistoa hypoteesien tueksi, ja siten tutkimus tulee kalliimmaksi, yliopistoindeksi jäädyttäminen heikentää jatkuvasti Suomalaisten tutkijoiden mahdollisuuksia korkeatasoisen tieteen tekemiseen. Indeksin jäädyttäminen uhkaa myös vakavasti muita yliopistojen perustehtäviä (https://www.verkkouutiset.fi/professorit-ja-tieteentekijat-peruisivat-yliopistoindeksin-jaadytyksen-69427/).

 

5. Suomen Akatemian rahoituksen tasokorotus

Verrattuna moniin kilpailijamaihin, Suomen Akatemian projektirahoitus tutkimusryhmille on hyvin vaatimatonta (https://tiedeedella.blogspot.fi/2017/03/akatemian-rahoitus-alkaa-olla.html) ja lisäksi sen käyttöä lisäksi koskevat monet rajoitukset kuten kokonaiskustannusmalli, joka on suoranaisesti vahingollinen rahoituksen käyttäjän, eli tutkimusryhmän kannalta. Kuitenkin SA-rahoituksen taso määrittää hyvin pitkälle Suomen tieteen tason ja kuten edelle kävi ilmi, myös uusien tutkimusryhmien perustamisen.

Kustannustehokkain tapa jolla Suomen tieteen tasoa pystyttäisiin kohtuullisessa ajassa nostamaan ja muuttamaan Suomi houkuttelevaksi maaksi tehdä korkeatasoista tutkimusta olisi Suomen Akatemian myöntövaltuuksien nostaminen kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle. Jo noin 50 miljoonan vuosittaisella euron lisäyksellä tutkijoiden vapaasti haettaviin tutkimusmäärärahoihin ja tutkijavirkoihin saataisiin aikaiseksi merkittävä vaikutus. Tämä ehdotus sisältyy myös Vihreän puolueen tiedepoliittisen yhdistyksen Viitteen tiedepolittiisen ohjelmaan (http://www.viite.fi/esittely/tiedepoliittinen-ohjelma/).

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Hyviä ehdotuksia, varmasti parantaisi nykytilannetta. Tosin minä olen aina ollut sitä mieltä, että yliopistot pitäisi yksityistää ja valtion pitäisi antaa vain stipendejä parhaille opiskelijoille ja tutkijoille. Tutkijoiden stipendien pitäisi perustua yksikäsitteisesti julkaisujen määrään ja laatuun. Budjettiraha yliopistoille lisää vain "läskiä" ja yllyttää turhiin ja kalliisiin laitehankintoihin.

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen

Tieteen teossa ja koulutuksessa on kyllä kokeiltu "for profit"-tyyppistä mallia. Ei ole oikein toiminut. Lopputulos on tupannut olemaan huonoa laatua ja korkeita kustannuksia.

Mutta yksityinen yliopisto ei välttämättä tarkoita "for profit"-tyyppistä. Yliopisto voi olla yksityinen ja korkealaatuinen kuten ovat vaikkapa niin sanotut Jesuiittayliopistot maailmalla. Osa noista on tieteellisessä mielessä hyvin korkeatasoisia.

Myös säätiöyliopistoja voidaan pitää yksityisinä yliopistoina. Aika näyttää kuinka kuvio Suomessa kehittyy.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Ei missään tapauksessa yksityisiä yliopistoja. Sen sijaan karsintaa pitää saada lisää. USA:ssa on jo nähty mihin yksityistäminen johtaa. Tässä on kovin analoginen juttu sote-uudistuksen kanssa.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"USA:ssa on jo nähty mihin yksityistäminen johtaa"

Minä näen, että USA:n yksityisyliopistot ovat johtaneet huipputuloksiin. Ilmeisesti näet asian toisin ?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #6

Koskee sekä opetusta että tutkimusta. Siellä halutaan maksaa hyvin myös pelkästään huippuopettajiksi profiloituneille kavereille. Joka on aika luonnollista kun asiakas odottaa saavansa myös loistavaa opetusta vastineeksi rahoilleen.

On virkistävää verrata MITin ja vaikka HY:n peruskurssien luennoitsijoiden tasoa sekä kurssien suoritusten vaatimustasoa.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen Vastaus kommenttiin #7

Katsopa myös yliopistojen resursseja ja mieti onko syytä verrata peruskursseja.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen Vastaus kommenttiin #6

USA:ssa yliopistot ovat iso bisnes, mutta ratkaisun varjopuolet ovat parhaillaan ryöstäytymässä käsistä siinä mitassa, että kriisi uhkaa jopa maailmantalouden vakautta.

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen Vastaus kommenttiin #6

Yksityinen yliopisto ei ole mikään selkeä käsite USA:ssakaan. Yksityisiä yliopistoja kun on vallan monta erilaista sorttia. Puhuminen "yksityisistä yliopistoissa USA:ssa" on harhaanjohtavaa. Pitää tarkentaa minkä tyyppisestä rakenteesta on kyse.

Esimerkiksi Harvard on yksityinen non-profit -organisaatio, jonka tehtävänä on "serve the public good". Yliopisto ei jaa osinkoa eikä sen osakkeita voi ostaa. Harvard Corporation taas tarkoittaa yliopiston rehtoria ja hallitusta. Vuoden 1650 kielenkäyttö ei ihan vastaa nykyistä. Harvard on tietyssä mielessä yleishyödyllinen säätiö, hieman tapaan kuin meillä säätiöyliopistot. Harvardin saama liittovaltion rahoitus on vuodessa jonkin verran yli 600 miljoonaa USD.

Vastaavasti MIT on luonteeltaan hyvin samankaltainen kuin Harvard. Muistaakseni Massachusettsin osavaltiolla on varsin paljon valtaa MIT:n toimintaan.

Toisin sanoen kaksi merkittävää "yksityistä" yliopistoa USA:ssa on meidän kielenkäytössämme lähinnä yleishyödyllisten säätiöiden pyörittämiä. Monella muilla USA:n huippuyliopistolla on hyvin samankaltainen rakenne. Joukossa on myös osavaltioiden suoraan omistamia yliopistoja.

Lisäksi USA:ssa on "for profit"-yliopistoja. Ne taas ovat usein varsin tunnettuja opiskelijoiden huijaamisesta, huonolaatuisesta opetuksesta ja surkeasta tieteellisestä tasosta.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Komppaan paitsi

1. tutkimus ja innovaatiot ovat täysin eri asioita. Innovaatioita voi synnyttää vain yrittyksissä. Taustalla usein tutkimus.

2. Pienessä maassa pitää edetä bottom up. Kun tutkimus tuottaa jotain potentiaalisesti merkittävää, pitää siihen satsata reilusti.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tuo bottom-up etenemistapa on tässä erinomaisen tärkeä. Se lienee paras tapa saada panostukset kohdistumaan oikein. Kaikki kokevat aina tarvitsevansa rahaa ja resursseja, mutta pelkän rahan jakamisen hyötysuhde tahtoo jäädä heikoksi ja hakemuksiin pohjaava rahoittaminen kehittää enemmän hakemustentekotaitoa kuin tutkimusta.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

1. Yhdyn selkeästi osin vain ensimmäiseen kohtaan. Maahan pitää saada alan asiantuntijaministeriö, mutta sen tulisi olla tiede- ja opetusministeriö. Noita kahta ei kannata eriyttää enkä ymmärrä mitä uutta tieteen päälle tuo innovaatioministeriö. Nykyinen tilanne on aivan hirvittävä. Poliitikoksi harjoitteleva henkilö vetelee liukuhihnalta reilun kolmenkymmenen vuoden elämänkokemuksella uusia linjoja sekä tutkimukseen että opetukseen. Tuskin kukaan tutkija, joka on juuri väitellyt, rohkenee ainakaan vähän vielä vartuttuaan väittää omaavansa syvällistä näkemystä alastaan puhumattakaan suuremmista tiedepoliittisista linjoista.
2. Korkeatasoisesta tieteestä palkitseminen ei ole yliopistotutkimuksen keskeisin ongelma. Joskus se on jopa haitta. Olen itse nähnyt, että jos esimerkiksi tavoitteena on vaikkapa julkaisu Naturessa, se voi vääristää tiedettä ja pahimmillaan jopa voi johtaa huijauksiin. Palkitsemista ratkaisevasti olennaisempi ongelma on, ettei yliopistoissa juurikaan enää ole pitkäjänteistä perustutkimusta. Se on pienin poikkeuksin pikemminkin projektitutkimusta, joka lyhytjänteisyytensä takia on erittäin tehotonta. Tärkeintä eivät ole enää tutkimukselliset asiat vaan se miten nopeasti saadaan väitöskirjoilla laitoksille rahaa. Hyvin edullinen menettely tilanteen korjaamiseen olisi ensinnäkin palauttaa opetushenkilökunnalle 50 % mahdollisuus tutkimuksen tekoon. Toinen olisi palauttaa henkilökohtaiset ylimääräiset professuurit.
3. Urapoluista olen suurissa linjoissa samaa mieltä, mutta tässä yhteydessä korostaisin karsinnan merkitystä. Sen tulisi alkaa jo maisterivaiheesta niin, että valmistuvien määrä laskisi etenkin tohtoreissa. Nyt liian suuren osan potentiaalisista mahdollisuuksista vievät henkilöt, jolla ei ole intohimoa tieteeseen vaan yliopistolle jäädään, kun se on niin helppoa ja tuntuu ulkopuolisista vähän tavallista hienommalta.
4. Yliopistoindeksin palauttaminen on ilman muuta paikallaan. Samalla perusrahoitus pitäisi kokonaan siirtää valtiolle. Liike-elämää ei yliopistojen hallintoon myöskään tarvita. Toisin sanoen yliopistojen fokus pitää siirtää rahan hankinnasta opetuksen ja tutkimuksen laadulliseen tuottavuuteen.
5. Hajottaisin Suomen Akatemian mammuttiorganisaation toimikuntatasoisiin yksiköihin, jolloin paljon rahaa vapautuisi olennaiseen. Samalla kokonaisrahoitusmalli pitäisi purkaa.
6. Lisäksi pitää luopua Suomen yliopistojen kilpailuttamisesta. Sen sijaan niiden yleishallintoa ja ennen kaikkea opetusresurssit voisi yhdentää. Tällä tavalla opetuksen tuottavuus saataisiin moninkertaistumaan samoilla resursseilla.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Lisäksi selkeät panostukset koviin tieteisiin ja hömpän karsiminen tekisi hyvää. Harrastukset ja ideologinen masturbaatio eivät ansaitse paikkaansa yliopistossa.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"panostukset koviin tieteisiin ja hömpän karsiminen tekisi hyvää"

Voisitko täsmentää, mikä on kovaa tiedettä, ja mikä on hömppää. Siitä kun voi olla hyvin erilaisia käsityksiä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Olen osittain samaa mieltä. Mutta on siinä ongelma; kaltaiseni...

Toimituksen poiminnat